Kaikki Suomessa työskentelevät ansaitsevat työeläkettä. Ne, jotka eivät ole olleet ansiotyössä ja ne, joiden työeläke on pieni, saavat asumisperusteista kansaneläkettä.
Eri eläkemuodot
Työeläkettä ja kansaneläkettä voi saada vanhuuseläkkeenä, työkyvyttömyyseläkkeenä, kuntoutustukena, työttömyyseläkkeenä tai perhe-eläkkeenä. Työeläkettä maksetaan myös osa-aikaeläkkeenä.
Työkyvyttömyyseläke myönnetään pysyvän työkyvyttömyyden perusteella. Kuntoutustuki on määräaikainen työkyvyttömyyseläke. Kuntoutus on aina etusijalla eläkkeeseen nähden.
Perhe-eläkettä myönnetään leskelle ja alle 18-vuotiaille lapsille. Kansaneläkelaitos (Kela) maksaa lapseneläkettä päätoimisesti opiskeleville lapsille 21 vuoden ikään saakka.
Eläkeikä
Työeläkkeen vanhuuseläkeikä on joustava. Työeläkkeelle voi jäädä 63–68 vuoden iässä. Kansaneläkkeen vanhuuseläkeikä on kuitenkin 65 vuotta.
Miten eläke karttuu
Tavallisesti työeläkettä karttuu 1,5 prosenttia vuosittaisesta työtulosta. Karttumisprosentti nousee iän myötä. Ikävälillä 53–62 vuotta eläkekarttuma on 1,9 prosenttia työtulosta ja ikävälillä 63–68 vuotta 4,5 prosenttia vuosityötulosta.
Kansaneläkkeen määrä on riippuvainen siitä, kuinka kauan eläkkeensaaja on asunut Suomessa. Mikäli hän ei ole asunut Suomessa vähintään 80 % siitä kokonaisajasta, joka on kulunut 16 vuoden iän täyttämisestä ja eläkkeen alkamiseen tai 65 vuoden iän täyttämiseen, kansaneläkettä vähennetään suhteessa siihen aikaan, jolloin hän on asunut ulkomailla.
Työeläkevakuutus
Suomessa työeläkevakuutusta hallinnoidaan hajautetusti. Työnantajat vakuuttavat työntekijänsä ja yrittäjät itsensä valitsemassaan työeläkevakuutusyhtiössä, eläkekassassa tai eläkesäätiössä. Tiedot vakuutuksista ja eläkkeistä löytyvät kuitenkin työeläkejärjestelmän yhteisistä rekistereistä.
Sekä työnantaja että työntekijä maksavat työeläkevakuutusmaksua, mutta työnantaja pidättää työntekijän maksun palkasta ja tilittää sen työeläkevakuuttajalle oman maksunsa yhteydessä.
Erilaisia työntekijä- ja yrittäjäryhmiä koskevat eri työeläkelait. Yksityisen sektorin työntekijät vakuutetaan työntekijän eläkelain, TyEL:in, mukaan. Yrittäjiä, maatalousyrittäjiä, merimiehiä sekä valtion, kuntien ja kirkon palveluksessa olevia varten on omat eläkelait.
Kansaneläke
Kansaneläkettä voi saada, jos ei saa lainkaan työeläkettä, tai jos työeläke on pieni. Kansaneläkkeen myöntää ja maksaa Kela. Kansaneläkkeen saamisen edellytyksenä on, että saaja on asunut Suomessa vähintään kolme vuotta täytettyään 16 vuotta ja että muut eläkkeet ja korvaukset eivät ylitä niille asetettua rajaa.
Kansaneläkkeen määrään vaikuttaa myös se, elääkö yksin vai avioliitossa/avoliitossa.
Takuueläke
Takuueläke on vähimmäiseläke, jolla turvataan pientä eläkettä saavien henkilöiden toimeentuloa ja jota voidaan maksaa vain Suomessa asuvalle. Takuueläkkeen saaminen edellyttää, että kaikki muut eläkkeet, joihin hakijalla voi olla oikeus, on haettu. Takuueläkkeen voi saada, kun henkilön saamien muiden eläkkeiden määrä jää alle täyden takuueläkkeen määrän ja kun henkilö on asunut Suomessa vähintään 3 vuotta 16 vuotta täytettyään. Tämä asumisaika vaaditaan myös maahanmuuttaneilta.