Lapset ja perhe
Pitkäaikaissairaiden ja vakavasti vammaisten lasten vanhemmille maksettavat etuudet
Etuuksien tarkoitus on korvata tulojen menetystä, joka aiheutuu sairaan lapsen hoitamisesta. Etuutta on kolmea erilaista: vanhemmille, jotka ovat työelämässä, opiskeleville vanhemmille ja niille, jotka eivät työskentele tai opiskele
Kyseessä on molemmille vanhemmille yhteinen oikeus. Vanhemman tulee olla lapsen yksinhuoltaja tai vanhemmilla tulee olla yhteishuoltajuus. Vanhemmat päättävät oikeuden jakaantumisesta keskenään, mutta kummankin tulee täyttää oikeutta koskevat ehdot, eikä heillä ole oikeutta saada maksuja samanaikaisesti samalta ajalta. Poikkeustapaus on kuitenkin, kun lapsi on saattohoidossa eivätkä vanhemmat ole käyttäneet kokonaan oikeuttaan. Vanhempien ja lapsen kotipaikan täytyy olla Islannissa sinä aikana, jona etuutta maksetaan. Lasta hoitaessaan vanhemman on oltava etuutta saadessaan vähintään 14 arkipäivää poissa ansiotyöstä.
Työmarkkinoilla toimiville vanhemmille maksettava etuus
Edellä mainittujen ehtojen lisäksi tärkeimpiä ehtoja on, että vanhempi on toiminut Islannin työmarkkinoilla yhtäjaksoisesti vähintään 6 kuukautta ennen lapsen diagnosointia ja prosentuaalinen työaika kuukaudessa on vähintään 25 %. Työmarkkinoilla toimiville vanhemmille maksettava etuus on 80 % koko keskimääräisestä palkasta tiettyyn ylärajaan saakka kahdentoista kuukauden ajalta, joka alkaa kaksi kuukautta ennen lapsen diagnosointia. Lapsen vanhemmalle tulevat maksut voivat alkaa, kun täysi palkanmaksu lakkaa, ja etuutta maksetaan enintään 6 kuukauden ajan.
Opiskeleville vanhemmille maksettava etuus
Edellä mainittujen ehtojen lisäksi tärkeimpiä ehtoja on mm. se, että vanhempi on opiskellut viimeksi kuluneina 12 kuukautena 75–100-prosenttisesti vähintään 6 kuukautta ennen lapsen diagnosointia, vanhempi keskeyttää opintonsa vähintään yhdeksi lukukaudeksi kyseisessä oppilaitoksessa hoitaakseen lasta ja vanhemman kotipaikka on ollut Islannissa viimeiset 12 kuukautta ennen lapsen diagnosointia. Opiskeleville vanhemmille maksettava etuus on tietty rahasumma kuukaudessa ja se lasketaan siitä päivästä lähtien, jona 14 arkipäivää on kulunut lapsen diagnosoinnista. Etuutta voidaan maksaa enintään 3 kuukautta sen jälkeen, kun lukukausi kyseisessä oppilaitoksessa on päättynyt ja vanhempi on esittänyt todistuksen opintojen keskeytymisestä.
Yleinen taloudellinen tuki – perusetuus
Työmarkkinoiden ulkopuolella olevat vanhemmat tai vanhemmat, jotka ovat käyttäneet koko oikeutensa työmarkkinoilla toimivina vanhempina tai opiskelijana, voivat saada oikeuden perusetuuteen. Kyseessä on vanhempien yhteinen oikeus siihen saakka, kunnes lapsi on 18 vuoden ikäinen. Etuuden saamisen ehtona on mm. se, ettei vanhempi voi tehdä työtä eikä opiskella. Etuus on tietty kuukausittainen rahasumma, jota kuitenkin vähentävät vanhempien saamat muut tulot ja etuudet.