Eläkkeet

Työkyvyttömyyseläke

Työkyvyttömyyseläke voidaan myöntää 18–67-vuotiaille. Sen edellytyksenä on, että hakijan työkyky on pysyvästi alentunut vähintään puolella.

Työkyvyttömyyseläkkeen myöntäminen edellyttää myös, ettei työkyvyn palauttaminen (esim. kuntoutuksella) ole ollut mahdollista eikä hakijalle sopivaa työtä ole saatavissa.

Työkyvyttömyyseläkettä maksetaan kolmentasoisena. Se, minkä tasoisena eläke myönnetään, riippuu hakijan työkyvyn alenemasta, iästä, työnsaantimahdollisuuksista ja muista erityisistä olosuhteista.

Eläkkeeseen vaikuttavat eläkkeensaajan omat tulot, mutta puolison tulot sen sijaan eivät vaikuta siihen.

Työkyvyttömyyseläkkeen ohella voidaan myöntää erityisiä lisiä, kuten apu- ja hoitolisää, henkilökohtaista tarveharkintaista lisää sekä lääkelisää.